RAVINTO
Syöminen on taitolaji! Erilaiset tunnetilat vaikuttavat syömiseen. Napostelu, aterioiden välillä syöminen ei monen mielestä ole syömistä ollenkaan. Ruokapäiväkirjan avulla saat selville, mitä päivän aikana todellisuudessa syöt. Säännöllinen ateriarytmi on painonhallinnan A ja O. Välipalaksi sopivat hyvin täysjyväviljatuotteet, rasvattomat maitotuotteet, hedelmät, marjat ja kasvikset. Ns. lautasmallin avulla syöt oikein: Täytä puolet lautasesta kasviksilla. Perunan, riisin tai pastan osuus lautasesta on noin neljännes. Lautasesta noin neljännes jää kala-. liha- tai munaruoalle.
Liikunta tukee painonpudotusta ja on hyödyllistä alentuneen painon ylläpitämiseksi.
Yhdistyksemme järjestää painonhallintakurssin syksyllä 2010.
Painonhallintaryhmä/edistyneet.
Tule ja löydä elämääsi uutta energiaa painonhallintaryhmästä. Kokoontumiset ovat yhdistyksen toimistolla, os. Hiekkaharjuntie 13 C, torstaisin klo 17.30-19.00 ajalla 30.9.-2.12., yhteensä 10 kertaa.Ryhmään hyväksymiselle ei ole erityiskriteerejä esim. BMI, mutta ravitsemuksen perustiedot olisi hyvä hallita. Ryhmän tarkoituksena on tukea painonhallinnassa, antaa virikkeitä arkiruokailuun ja kiusauksista selviämiseen. Ohjelma koostuu ravintotietoudesta, tietojen soveltamisesta käytäntöön, liikunnasta ja sen merkityksestä painonhallinnassa sekä saadun tiedon vahvistamisesta.Ryhmässä painotetaan sydän- ja verenkiertoelimistön terveyden edistämistä liikunnan ja oikean ruokavalion keinoin. Ryhmän ohjaajana toimii Ttm, laillistettu ravitsemusterapeutti Katja Lairio, puh. 044 307 0899. Ryhmän koko on max. 15 henkilöä. Hinta jäseneltä 35 €, muilta 40 €. Ryhmään on sitova ilmoittautuminen yhdistyksen sihteerille 22.9. mennessä puh. 045 133 9117/info(at)vantaansydan.fi
Kotikokin Ruokakurssi. Tule kokkaamaan sydänterveellisen ruuan valmistuskurssille. Kurssi järjestetään Myyrmäen kirkon opetuskeittiössä parillisten viikkojen keskiviikkoina klo 13.00-15.30 ajalla 22.9.-1.12. Ohjaajina toimivat Myyrmäen Martat. Osallistujat maksavat raaka-ainekustannukset, 35 €. Sitovat ilmoittautumiset sihteerille 15.9. mennessä, puh. 045 133 9117/info(at)vantaansydan.fi
Jokapäiväiset valinnat ratkaisevat. Tee viisaita valintoja! Terveellinen ruoka on maukasta, monipuolista, värikästä ja se sisältää paljon vitamiineja ja kivennäisaineita.
Kevyempään ruoanvalmistukseen ja painonhallintaan liittyviä internet-sivuja:
www.verkkoklinikka.fi/kevytruokala
www.sydanliitto.fi
www. ravitsemusterapeuttiyhdistys.fi
www.diabetes.fi
www.painonvartijat.fi
www.finood.fi
www.tohtori.fi/ravinto
www.fineli.fi
www.ktl.fi
www.sydanmerkki.fi
www.ukkinstituutti.fi
www.mmm.fi/ravitsemusneuvottelukunta
www.leipatiedotus.fi
www.perheliikunta.fi
www.kavely.fi
www.pienipaatospaivassa.fi
www.naisensydan.fi
Kysy lisätietoja ja perusteluja ASIANTUNTIJOILTA sähköpostitse:
Annukka Ala-Pappila/Sydänliitto/liikunta:
Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
Anne Pakarinen/Vantaan kaupunki/liikunta:
Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
Anu Joki/Sydänliitto/ravinto:
Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
Tuija Holla/Sydänliitto/ravinto:
Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen




